Inhi Millinen

Kuvassa on tippuvia höyheniä ja enkeli rukoilemassa.
Painikkeessa lukee "Seuraa blogia Blogit.fi"

Inhi Millinen oli todella väsynyt. Hän oli nähnyt liian paljon piittaamattomuutta ja pahuutta. Hän sulkeutui huoneeseensa ja rojahti sänkyynsä nukkumaan. Jospa lepo auttaisi, hän ajatteli viimeiseksi ennen kuin vaipui uneen. Ja hän näki unta paremmasta maailmasta, nauravista lapsista ja auttavista ihmisistä.

Aamulla hän heräsi toiveikkaana, mutta selattuaan uutiset sodista, rikoksista ja ihmisten välinpitämättömyydestä, hän masentui. Miten saisin ihmiset tajuamaan, että toisistaan pitäisi välittää, hän mietti. Tähän mennessä olen totaalisesti epäonnistunut, varmaan pitäisi muuttaa nimeni Inho Milliseksi, hän pohti. Samassa hän tunsi äitinsä käden olkapäällään.

– Älä lannistu, äiti sanoi. Tiedäthän, että et voi muuttaa koko maailmaa. Voit tehdä vain pieniä inhimillisiä tekoja ja luottaa ihmisten rakkauteen ja myötätuntoon toisiaan kohtaan. Ole siis lempeä myös itsellesi, äiti neuvoi.

– Olin unohtanut olla itseäni kohtaan armollinen, Inhi myönsi. Tein inhimillisen erehdyksen. Tavallaan tämä oli hyvä muistutus inhimillisyydestä, Inhi jatkoi.

Inhi Millinen katsoi uutiset uudestaan eri näkökulmasta. Hän näki kuvia auttavaisista ihmisistä, turvaan päässeistä lapsista ja parantuneista oloista. Hyvistä teoista ja myötätuntoisista ihmisistä. Ilosta, rakkaudesta ja inhimillisyydestä.

Tiesitkö? Kirjakielessä ihminen-sana alkoi yleistyä 1600-luvulla. Aiemmin ihmistä merkitsevän sanan yleisin muoto oli ollut inhiminen. Nykykielessä inhiminen elää adjektiivissa inhimillinen. Lähde: Kotimaisten kielten keskus


”Kuolemaan asti on liian vähän. Kuolema ei voi erottaa meitä. Ollaan vähän sen yli.” Mimosan toive hääpäivänä käy toteen. Mimosan elämä kääntyy päälaelleen ja hän saa kokea merkillisiä asioita. Menneisyydestä paljastuu raastavia totuuksia. Miten menneisyys vaikuttaa tulevaisuuteen? Ja toteutuuko Miksun viimeinen toivomus?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: